Tapahtumat
- To 20.2. Talviretkueen viimeinen ilmoittautumispäivä
- Ti 11.2. Matkailuilta kerholla klo 18. Irlanti, Jukka Levo
- La 1.3. MotorShow jatkot kerholla klo 16.
- Ke 5.3 Naisjaosto klo 18
- La 8.3 Talviretkue Koskenkorvaan
- Ti 11.3. Mp-teoriakoulutusta kerholla klo 18. Kouluttajana Jari-Pekka Stenroos
- 26.6-29.6. Kerhoretki Jurmalaan
Hallituksen kuulumisia
Hallitus kokoontui kerholla 27.1. järjestäytyen sekä pitäen vuoden ensimmäisen hallituksen kokouksen uudella hallituskokoonpanolla.
Kerhotalon tuulikaapin ja aulatilan lattioiden kunnostustyöt aloitettiin tammikuussa ja jatkuvat edelleen valmistuen lähiviikkoina. Tällä hetkellä odottelemme uutta lattiamateriaalia saapuvaksi asennukseen. Remontti tulee varmasti alentamaan korkeaa energiankulutustammekin, sillä esim. tuulikaapin lattian alla ei ollut yllätyksenä lainkaan eristystä. Myös aulatilan lattian eritys oli niin ja näin. Jospa jatkossa naisten vessaan menevä vesiputkikaan ei enää jäätyisi. Vältetään vielä hetki tarpeetonta kulkua työmaa-alueella.
Kelien vuoksi talviulkoilutapahtuma päätettiin olla järjestämättä. Koitetaan nyt vain pysyä pystyssä. Mutta tilalle järjestetään kerholla lauantaina 1.3. MotorShow jatkot. Itse MotorShow-tapahtumaan kerho ei tänä vuonna osallistu. Hallitus perustelee asiaa sillä, että kerhon aktiiveilla, jotka hoitaisivat järjestelyt tähän koko viikonlopun tapahtumaan, on koko ajan ollut kerhohommia meneillään ja jokaiselle pitää myös antaa vapaa-aikaa ilman kerhotoimintoja. Lisäksi koko viikonlopun tapahtumaan osallistuminen ei pyöri ihan pienellä porukalla. Ja onhan meillä nämä jatkot kerholla! Eli jatkoilla kerho tarjoaa klo 16 eteenpäin makkaraa ja muuta pientä purtavaa niin kauan kuin riittää. Jos kurkkua kuivaa, omia juomia voi ottaa mukaan. Kerho tarjoaa kahvia ja mehua. Kerhotalo on tuolloin avoin kaikille, joten vinkatkaa myös motoristikavereillenne jatkoista. Mainoskin tapahtumasta on tulossa.
Talviretkue toteutuu. Lisää ilmoittautumisia otetaan vastaan 20.2 asti osoitteeseen joulu(a)konepyoraklubi.fi. Lisätiedot https://www.konepyoraklubi.fi/2025/01/talviretkue-8-3-2025-koskenkorvaan-ilmoittaudu-nyt/
Jäsenasiat
Kerho on saanut kaksi uutta jäsentä. Tervetuloa kerhoon!
Jäsenmaksulaskut tälle vuodelle on lähetetty. Mikäli et omaasi saanut, kurkkaa ensiksi sähköpostisi roskaposti. Jos sieltäkään ei löydy, ota yhteys Terttuun jasenrekisteri(a)konepyoraklubi.fi tai 0400 807 419. Laskun eräpäivä on 14.2. Maksettuasi laskun saat parin päivän sisällä uuden jäsenkorttilinkin sähköpostiisi. Avaa se ja lataa jäsenkorttikuvake puhelimen aloitusnäytölle. Autamme tarvittaessa. Vanha jäsenkortti lakkaa toimimasta viimeistään 14.2.2025. Vain maksettu jäsenmaksu oikeuttaa osallistumaan kerhon tapahtumiin.
Koulutus
Maaliskuussa aloitamme mp-teoriakoulutuksella. Tiistaina 11.3. klo 18 meitä kouluttaa kerholla pitkän linjan motoristi ja kouluttaja Jari-Pekka Stenroos. Kannattaa tulla kuulolle, tärkeää asiaa ihan jokaiselle. Kevään ajokoulutukset ovat koulutustiimillä suunnittelussa.
Naisjaosto
Naiset kokoontuivat kerholla 5.2. Seuraava sovittu kokoontuminen keskiviikkona 5.3. Seuraa naisten WhatsApp ryhmää ja jos et vielä siihen kuulu, liittymispyynnön voit lähettää Tertulle osoitteeseen jasenrekisteri(a)konepyoraklubi.fi
Yyteri meeting 6-8.6.2025
Ohjelma viikonlopulle on saatu rakennettua. Mökkimyynti on ollut kiivasta ja joitakin ennakkorallipassejakin on jo myyty. Rallipäällikkönä toimii Juha Aaltonen. Talkoolaiset alkavat kohtapuoliin olemaan kasassa, koska vastuulliset ovat itse olleet ahkerina ja aktiivisina. Tekemällä 4 tunnin vuoron saa viikonlopun rallipassin. Tekemällä vähintään 8 tuntia talkootyötä saa rallipassin lisäksi kutsun talkoolaisten palkitsemistilaisuuteen. Talkootyön voi suorittaa samassa tai vaikka kahdessa eri toimipisteessä yhtessä tai kahdessa osassa.
Kerhoretki Jurmalaan 26.6-29.6.2025
Tänä vuonna Konepyöräklubin kerhoretki suuntautuu Latvian hurmaavaan kesäkaupunkiin Jurmalaan. Ajankohta on juhannuksen jälkeinen viikonloppu torstaista alkaen 26.6.-29.6.2025. Kerhoretki on tarkoitettu kaikille kerhomme jäsenille, mutta ilmoittaudu nopeasti, sillä paikkoja on rajoitettu määrä. Lue sähköpostissa olleesta linkistä lisätietoa ja ilmoittaudu sen kautta.
Voit jättää kerhon toimintaan liittyviä aloitteita, parannusehdotuksia sekä risuja/ruusuja eteisestä löytyvään lukittuun palautelaatikkoon tai lähettää ne sähköpostilla hallitus(a)konepyoraklubi.fi. Hallitus käsittelee kaikki palautteet kokouksissaan ja toteutuskelpoiset aloitteet pyritään myös viemään käytäntöön.
Kerhon tiedotuskanavat
https://www.konepyoraklubi.fi/
Facebook: Konepyöräklubi ry jäsenille (suljettu ryhmä jäsenille), lähetä liittymispyyntö Facebookissa
WhatsApp-ryhmät (lähetä liittymispyyntö ja oma puhelinnumero jasenrekisteri(a)konepyoraklubi.fi)
- Infokanava, kerhon yksisuuntainen tiedotuskanava jäsenille
- Kahvipöytä, vapaamuotoiseen keskusteluun kaikille jäsenille
- Konepyöräklubin Naiset, vapaamuotoiseen keskusteluun kaikille kerhon naisille
- Konepyörä nuoriso, nuorisojaoston oma ryhmä. Liittymispyynnöt nuoriso(a)konepyoraklubi.fi
Nähdään kerholla!